sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Puistoneule

Lumi on sulanut ja puistojen laitteet on taas paljastuneet innokkaiden pikku ihmisten leikittäviksi. Mutta taas jälleen kerran ollaan siinä tilanteessa että äitin pitää löytää jotain tekemistä heikkalaatikon reunalla istuskellessa. Aika kaivaa esiin "puistoneuleet" mahdollisimman yksinkertainen, puuvillainen (villa imee kaiken hiekan itseensä) ja tylsä neule jota ei muuten tule tehtyä. Tässä tapauksessa kauppakassi. Käytössä ihan parhaita mutta TYLSIÄ neulottavia... :D Mutta siinä se menee pojan touhuja katsellessa ja auringosta nautiskellessa. Lankana uutta puro Batik:ia ja Ravelry:n ohje.  




Ihanaa Kevättä kaikille! 



lauantai 4. toukokuuta 2013

Mattoja

Ollaan oltu pitkällä vierailulla äidilläni joten tuli käytettyä tilaisuutta hyväksi ja tein meille uuden maton keittiöön. Kuteina käytin erillaisia ylijäämä kuteita joita satuin löytämään äidin varastoista, tosin kaikki on trikoota ja suurin piirtein saman paksuista. :) Vihreän eri sävyjä mustaan loimeen. Oli ihana päästä taas kangaspuiden ääreen, edellisestä kerrasta on kuitenkin varmasti jo 2 vuotta. Harmillista ettei meillä ole tilaa kangaspuille kotona. 

Äiti teki ennen minua serkulleni maton samaan loimeen samalla sidonnalla mutta sai aikaan aivan täydellisen erin näköisen maton! Kauniita molemmat, mutta täysin erillaiset! :) 





ps. olisi vaikka kuinka monta neulettakin postaamatta, yritän saada aikaiseksi kuvattua ne ja laitettua tänne! ^^ 
pps. Hyvää alkavaa kevättä kaikille!